maanantai 18. elokuuta 2025

Tervetuloa aloittamaan uutta lukuvuotta musiikin parissa

Tänä vuonna 2025-2026 painopisteemme on omassa musiikintekemisessä, laulamisessa ja soittamisessa. Keräämme seiskaluokan aikana taitoja, joita voimme kehittää valinnaisen musiikin kursseilla seuraavina kahtena vuotena. 

Musiikki tuo meille hyvinvointia, sillä laulamisen kautta opimme tuntemaan kehoamme, käsittelemään tunteita, hengittämään syvemmin ja kehittämään ääntämme murrosiän tuomien haasteiden yli.

Soittamisen avulla kehitämme kädentaitojen ja aivojen yhteistyötä, mikä auttaa aivojamme käsittelemään muita oppimiamme asioita paremmin. Musiikilla on todellakin väliä, vaikka et ehkä sitä vielä tänä vuonna huomaisikaan. Lisäksi yhdessä musisoiminen on valtavan hauskaa. Saat olla osa musisoivaa yhteisöä ja keskustella toisien kanssa, tuoda oman äänesi mukaan musiikkiin ja havaita miten kaikki toimivat yhteen.

Oikein mukavaa musiikillista vuotta toivottaa musiikinopettajasi!

Musiikin päättöarviointi joko 7. luokan tai valinnaisten musiikin kurssien jälkeen - sinä valitset valitsemalla musiikin

 Perusopetuksen musiikin valtakunnallinen oppimäärä arvioidaan seuraavasti:

1. Saat numeron 9. luokan päättötodistukseen 7. luokalla.

2. Jos olet valinnut musiikkia 8. tai 9. luokalle voi musiikin päättöarviointisi tapahtua vasta 8. tai 9. musiikinopintojen jälkeen, jolloin saat musiikista päättönumeron 9. luokan päättötodistukseen. Jos siis musiikinopiskelusi ei mennyt seiskaluokalla ihan siten kuin olisit toivonut tai pystynyt, voit vaikuttaa siihen valinnaisilla musiikin opinnoilla.

Nämä taidot opiskelemme seiskalla ja niiden syventämistä jatkamme 8.-9.-luokilla: 







Näiden lisäksi teemme musiikkia ja opiskelemme musiikinhistorian aikakausia (renessanssi, barokki, klassismi ja romantiikka) sekä tutustumme suomalaiseen kansanmusiikkiin, saamelaisten musiikkiperinteisiin, maailman musiikkikulttureihin ja populaarimusiikkiin.

Musiikinteoriaa opiskelemme soittamisen ja laulamisen kautta sekä säveltämällä erilaisia musiikkikappaleita käyttäen luuppeja sekä instrumentteja Garagebandillä.

Aluksi pohdimme miksi musiikki on tärkeää oppimiselle, aivoille, hyvinvoinnille ja mielenterveydelle.

Hieno vuosi, vai mitä?