maanantai 11. marraskuuta 2013

Lahjakas Amira sai aikaan runsaan keskustelun

siitä, saako näin nuorena laulaa oopperaa ja mitä aikuisen äänen matkiminen tekee lapsen kehittyvälle äänielimistölle.

Videolla huomaat kuinka Amiralla ei voi vielä olla hengitystekniikka kohdallaan, sillä hänen keuhkonsa eivät ole vielä kehittyneet täysikasvuisen mittaan. Hän käyttää kuitenkin melko taitavasti ääntään ja äänessä kuuluu vibratoa eli ääni värähtelee. Perustuuko vibrato matkimiseen vai onko se hänelle luontaista?

Näistä monista keskusteluista Amiran äänestä voit lukea esim. baritoni Petteri Salomaan mielipiteen  HS:n artikkelista.



Amira Willighagen ei ole ensimmäinen lapsi, joka laulaa oopperaa aikuismaisella äänenkäyttötavalla. Charlotte Church hämmästytti Britanniaa jo paljon aiemmin. Mielestäni hänen äänessään kuuluu edelleen se sama käheys, joka jo ensimmäisissäkin esiintymisissä minua huolestutti. Charlotte on kuitenkin tehnyt pitkän uran muusikkona, säveltää, sanoittaa ja laulaa edelleen, mutta hieman toisenlaista musiikkia. Hänen lauluissaan voi kuulla hänen walesilaisen taustansa.

Videolla kohdasta 1:01 Charlotte 11v laulaa spontaanisti. 1997.




Charlotte v. 2000


Charlotte v. 2012


keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Hauska musankuuntelusivusto

http://grooveshark.com/#!/popular

Voit tehdä itsellesi kuuntelulistan. Haun kautta voit etsiä omia suosikkikappaleitasi. Musiikkia voi kuunnella kirjautumatta sisään, mutta ilmeisesti listojen säilyttämiseen tarvitaan sisäänkirjautuminen.

Sivustolla on myöskin genre-radio. Käykääpäs kuuntelemassa!

maanantai 23. syyskuuta 2013

Populaarimusiikin kurssi seiskoille alkaa

seuraa sivuston sivuja!

Koska populaarimusiikki on vaikuttanut vahvasti myös nuorisomuotiin, niin tästä linkistä muutama muotivaate 1920-1960-luvuilta ja lisää muotitietoutta täältä.

Hieno diasarja englanniksi popmusiikin historiasta. Löydät täältä useita tunneilla kuuntelemiamme bändejä.

Täältä lisämateriaalia kiinnostuneille.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Seiskojen kanssa oman musiikin maailmaan

Olemme aloittaneet seiskaluokkalaisten kanssa syksyn tekemällä esitelmiä ja seinätöitä musiikista, jota he tällä hetkellä fanittavat.

Luokka jakautui itsevalitsemiinsa ryhmiin ja työ käynnistettiin jakamalla ryhmän jäsenille tehtävät. Ryhmätyön aiheeksi opettaja antoi vapaat kädet, mutta musiikin ja sen tekijöiden tuli olla 2000-luvulla aktiivisesti näkyvää ja kuuluvaa.

Ryhmiin jakautuminen tuntui sujuvan luontevasti, parhaat kaverukset tai jollain lailla tutut, saivat tehdä yhdessä. Opettaja on seurannut ryhmätyöskentelyä ja sen sujuvuutta koko ajan. Jokainen ryhmä on tehnyt töitä innokkaasti ja suunnitelmia on tehty yhdessä. Tästä on hyvä jatkaa seinätöiden parissa ja suulliset esittelyt musiikkinäytteineen ovat vielä tulossa.

Purot-wikiin on kerätty videolinkkejä ja laitamme myös valmista materiaalia tänne näkyviin. Viimeistelyvaihe on lähes kaikilla ryhmillä nyt menossa.