lauantai 13. tammikuuta 2018

Musiikilla voi saada superaivot

Olemme viime viikoilla ennen joulua sekä joulun jälkeen soittaneet todella paljon. Olette harjoitelleet hyvin kitaran ja basson soittoa. Onko mielestäsi jokin osa-alue muussa oppimisessasi vaikkapa matematiikassa helpottunut tai oletko saanut uusia taitoja ongelmanratkaisuun? Tähän syynä voi olla runsas musiikin harjoittaminen ja käsillä tekeminen.

Aivoja on tutkittu runsaasti, mutta tutkimukset musiikin vaikutuksesta aivojemme työskentelyyn ovat saaneet enemmän palstatilaa erilaisissa tiedelehdissä vasta viime vuosina. Aivotutkimus on myös tutkinut musiikin tervehdyttävää vaikutusta esimerkiksi vakavien aivovammojen hoidossa.

Tässä muutamia linkkejä artikkeleihin, jos kiinnostuksesi heräsi:









Sibeliusta jälleen Allinsalissa Perniön yhteiskoulussa 28.9.2017

Allinsalissa klo 12.00 7. - 8. luokat ja klo 13.00 9. luokat ja lukio

Esiintyjät: Jussi Makkonen, sello ja juonto sekä Naziq Azezian, piano ja juonto. Sampo Härkönen vastaa äänituotannosta ja videotekniikasta tässä multimediakonsertissa. Tässä tietoa konsertin suunnittelutiimistä. Matti Makkonen (Jussi Makkosen veli), sellisti ja kapellimestari on tehnyt sovitukset Sibeliuksen sävellyksiin.

Voit tutustua Sibelius Inspiration –konserttiin tästä ja tästä.

Tästä linkistä löydät musiikkivideot.

Konserttiarvion kirjoittaminen
Mitä arvostelussa tulisi ilmetä?
– Aika ja paikka?
– Mitä teoksia esitettiin?
– Ketkä esiintyivät?
– Kuinka solistit, kuoro, muusikot selvisivät tehtävistään?
– Miten esitys eteni?
– Millainen yleisö oli ja miten se suhtautui esittäjiin?
– Millainen sali oli akustiikaltaan? Muita huomioita salista?
– Valaistus, äänentoisto, näkyvyys?
– Oma mielipide teoksesta.
– Oma mielipide esiintyjien suorituksista. Tekikö joku/jotkut esiintyjistä sinuun vaikutuksen?
– Muita huomioita illan aikana?
– Kenelle suosittelisit esitystä?
Käytä kysymyslistaa pohjana arvostelun kirjoittamisessa, mutta älä noudata orjallisesti sen järjestystä.
Arvosteluista voit katsoa lisämallia esim. sanomalehtien kulttuurisivuilta tai nettiosoitteista, jos vielä tämänkin jälkeen tunnet olosi epävarmaksi mitä ja miten kirjoittaa.
Yksi A4-arkkia riittää rivivälillä 1,5 kirjoitettuna, mutta pidemmältikin voi asiansa ilmaista. Tärkeintä on se, että sinulla on omaa sanottavaa ja omia mielipiteitä.
Ota huomioon myös asiatyylinen kirjoittaminen!