maanantai 30. tammikuuta 2017

Ope ollut kiireinen OPPIVA SALO -työryhmän ideapankin kokoamisessa

Huomasin, etten ole kirjoitellut mitään tapahtumistamme musaluokassa. Musaluokka on auennut viime syksystä lähtien myös Allinsalin puolelle, sillä tila ei riitä millään kaikille muusikonaluille, kun haluaisi soittaa omassa rauhallisessa sopessa kitaraa ja bassorytmejä. Onneksi muu koulu on ymmärtänyt tämän ja olemme saaneet treenailla naulakoilla ja hienossa uudistetussa aulatilassamme.

Monenlaisia uudistuksia on ollut käynnissä pitkin vuotta ja ope on ollut kiireinen päästyään yhdeksi OPPIVA SALO - innovatiiviset kokeiluareenat -jäseneksi pohtimaan ja kokoamaan ideoita. Tämä työ on ollut erittäin mielenkiintoista, sillä olen saanut tutustua kouluihin, joissa en olisi ehkä muutoin koskaan käynyt.

Oppilaan henkilökohtainen oppimispolku on nyt kahden vuoden kokeilun jälkeen muodostunut hyväksi rutiiniksi ja olenkin saanut oppilailta pelkästään myönteistä palautetta siitä, että saa itse valita harjoitusbiisinsä ja oman taitotasonsa tavoitteen. Moni on taitotasotestissä huomannut, että olisi voinut valita korkeamman tason ja että jonkun soittimen oppiminen onkin todella kiva juttu.

Opettaja on ollut myös tyytyväinen itseohjautuvaan työskentelyyn, joskin toisinaan kun oppilaalta tekeminen jostain syystä loppuu (testi suoritettu, kiinnostus lopahtaa, kännykkä kiinnostaa enemmän, kaverin kanssa jutteleminen on kivempaa jne.), on opettajalla seuraavien tehtävien ideoiminen edessä. 20-24 oppilasta yhdessä tekemässä omia suorituksiaan asettaa opelle aikamoisen haasteen, mutta toisaalta opella on aikaa käydä neuvomassa ja kuuntelemassa ihan lähellä. Opella on aikaa juuri sinulle, rakas oppilas, vaikka se olisikin vain yhden biisin verran. Tämän lisäksi on mahtava huomata, että luokassa soi monta kappaletta yhtä aikaa sulassa sovussa, monta komppia päällekkäin ja monta kulttuuria rinnakkain. Joku voisi sanoa tätä kakofoniaksi ja ettei tässä kukaan opi mitään, mutta kylläpäs oppii!

Parin seiskaluokan kanssa aloitimme Suomi 100 vuotta juhlinnan tutustumalla Kulkurin valssiin ja siihen kuinka valssissa kompataan kitaralla, bassolla ja rummuilla. Näitä lauluja tulee vielä monia, samoin erilaisia tapoja kompata tanssimusiikkia ja laulaa perinteisiä suomalaisia lauluja.